Frami Oy:n koordinoimien isojen ohjelmien rahoitus tälle vuodelle varmistui maakuntahallituksen päätöksellä tällä viikolla. Seinäjoen kaupunkiseudun KOKO:on saatiin valtioneuvoston myöntämästä potista 300 000 euroa. Lisäksi on saatu vastaava summa myös Seinäjoen seudun kunnilta.
Valtakunnallisen Innovaatio ja osaaminen –verkoston budjetti on yhteensä 350 000 €. Rahoitukseen osallistuvat KOKO-ohjelma 189 000 €:lla ja osaamiskeskusohjelma 40 000 €:lla. Noin 30 verkostoaluetta maksavat lisäksi osallistumismaksun.
Lisätietoja: Leena Perämäki, puh. 0400 675 121
Seinäjoen kaupunkiseudun KOKOssa järjestetään innovaatiojohtamisen valmennusohjelma, joka on suunniteltu K8-kuntien kuntajohdolle, esimiestehtävissä toimiville virkamiehille ja kuntasektorin päättäjille.
Ohjelmassa keskitytään kunnallisten toimintamallien ja palvelutuotannon uudistamiseen. Tavoitteena on juurruttaa innovaatiotoimintaa kuntiin. Ohjelman kuudesta valmennuspäivästä ensimmäinen on 31. maaliskuuta. Valmennuksesta vastaa Net Effect Oy.
Valmennus toteutetaan Seinäjoen kaupunkiseudun KOKO-rahoituksella ja on osallistujille maksuton.
Ilmoittaudu mukaan 7.3.11 mennessä osoitteeseen riitta.suomalainen(at)frami.fi.
Lisätietoja: hannemari.niemi@frami.fi tai p. 040 145 1300
Nina Alkava (ETM) on aloittanut helmikuun alussa Frami Oy:n projektipäällikkönä Kauhavalla. Alkavan tehtävänä on aktivoida kauhavalaisia yrityksiä kehitystyöhön ja tehostaa palvelujen tarjontaa ja niistä tiedottamista Kauhavalla.
Palveluja ovat mm. yritysten tuotekehityshankkeiden projektointi, maa- ja metsätalouden koneiden ja laitteiden käytettävyystestaukset, yritysklinikat, koulutukset sekä liikeidean arviointipalvelut ja yrityshautomotoiminta.
Alkava on viimeksi työskennellyt tuoteryhmäpäällikkönä Valion kotimaan myynnissä Helsingissä.
Ota yhteyttä: Nina Alkava, puh. 040 530 5111
Agroteknologia-alan kansallinen kärkitapahtuma SmartAgro 2011 -seminaari kokoaa maaliskuussa Framiin noin sata yritysten ja tutkimus- ja kehitysorganisaatioiden asiantuntijaa.
Puheenvuoroissa esitellään muun muassa selvityksiä maataloudesta ja maatalouskonemarkkinoista maailmalta sekä pohditaan automaation roolia maatalouskoneissa.
Seminaarin järjestää Frami Oy:n koordinoima älytekniikan osaamiskeskus.
Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu osoitteessa www.frami.fi/smartagro
Invest in Seinäjoki Region –hanke osallistuu Ranskan Cannesissa maaliskuussa järjestettäville MIPIM-messuille. Maailman suurin kiinteistöalan messutapahtuma kerää vuosittain yhteen kiinteistö- ja logistiikka-alan keskeisimmät vaikuttajat, sijoittajat ja yritykset.
Invest in -hankkeen tavoitteena on löytää mm. ulkomaisten kauppaketjujen sijoittumispäätöksistä vastaavia johtajia, joille Seinäjoen aluetta esitellään Suomen nopeimmin kasvavana kaupunkiseutuna, kaupan keskittymänä ja sijoittumiskohteena.
Invest in –hankkeessa on saatu muiltakin messuilta hyviä hyviä jatkotoimenpiteisiin johtaneita kontakteja, mikä kannustaa rohkeaan liidien etsintään myös MIPIMistä.
Lisätietoja: Elisabet Kivimäki, puh. 760 3907
Seinäjoen teknologiapalkinnon sai Seinäjoen ammattikorkeakoulun Projektipaja. Vuoden 2010 teknologiapalkinto jaettiin Seinäjoella keskiviikkona. SeAMK Projektipaja® on yrityslähtöinen verkostomainen tekniikan alan opiskelijoiden, yritysten ja oppilaitoksen välinen yhteistyömalli ja uusi toimintatapa.
Pajassa on toteutettu vuoden 2010 loppuun mennessä 85 projektia 40 yritykselle. Opiskelijoita projekteihin on osallistunut 420, opettajia 15 ja yritysedustajia 50.
Frami Oy:n koordinoima osaaminen ja innovaatio –verkosto kutsuu myös kaikkia eteläpohjalaisia päättäjiä ja vaikuttajia mukaan innovaatioiden juhlaan Hämeenlinnan Vanajanlinnaan 4. toukokuuta. Innovaatioiden juhlat on osa kolmipäiväistä JoukKOKOhtaus-tapahtumaa, jossa tarjolla tuorein tieto aluekehityksestä ja -kehittämisestä, johtamisesta ja valmennuksesta sekä kansallisten KOKO-verkostojen toiminnasta.
Innovaatioiden juhlien ohjelma
![]() |
![]() |